perjantai 21. elokuuta 2015

Kuraattori-Minna Somessa

Vantaan kuraattoreiden työ on niin yksittäisten oppilaiden kuin koko kouluyhteisön hyvinvoinnin tukemista. Työn painopisteenä on vaikeuksien havaitseminen ja varhainen puuttuminen niihin. Yhdellä kuraattorilla on usein useampi toimipiste hoidettavanaan, aina kuraattoria ei tavoitakaan koululta, Kuraattorit Somessa nousi mm. tästä tarpeesta.

Osa Vantaan kaupungin kuraattoreista on mukana Somessa hankkeessa 2014-2016, joka saa rahoitusta Opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Hankkeen tavoitteena on selvittää miten kuraattoreiden ammatillista työtä voidaan kehittää älypuhelimien verkkosovellusten avulla. Näin hankkeessa olevat kuraattorit ovat paremmin tavoitettavissa erilaisten älypuhelin sovellusten avulla.

Nuorten kokemuksia miksi on tärkeä, että kuraattorin tavoittaa Somesta:

Poika 9lk     ”Kuraattori on hyvä Somessa, sen takii että se voi lähestyä nuoria paljon paremmin ja jos esim. ei uskalla tulla jutteleen silleen naamatusten, koska monet ei uskalla. Ja se on paljon parempi jollekin nuorelle että se on siellä”

Tyttö 6lk      ”Kuraattorille pystyy pyytään aikaa tai sitten voi niin kuin peruu ajan, jos on esimerkiksi kipeenä

Poika 5lk      ”Sille voi kertoo jos kiusataan”




Kilterin kuraattori Minna Lahdensivuun voi olla yhteydessä:
Whatsapp (040 847 4390)
Kik (kuraattoriMinnaL)
Instagram (koulukuraattoriminnalahdensivu) 
Facebook (Koulukuraattori Minna Lahdensivu) 
minna.lahdensivu@vantaa.fi

puh. 040 847 4390






Teksti : Kuraattori Minna
Kuvat: SOME-kuraattorit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti