keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Urheilua Kilterissä


Tänä vuonna koulussamme on ollut monia urheilujoukkueita eri lajeissa: jalkapallossa, säbässä, koripallossa, kaukalopallossa ja Taisto-kilpailussa. Kaikissa lajeissa on mennyt ihan hyvin, mutta oppilaina sanoisimme, että pojat ovat menestyneet hyvin jalkapallossa ja tytöt säbässä. Tytöt sijoittuivat neljänsiksi Vantaalla. Poikien pelit jatkuvat vielä keväällä. Myös Kilterin koulun luokkien välinen futsal-turnaus on alkanut tällä viikolla.

 Haastattelut:


Kysyimme poikien liikunnanopettajalta Aleksi Fredrikssonilta, että miten turnaukset ovat menneet.
Hän vastasi, että turnaukset ovat menneet hyvin, esimerkiksi kaukalopallossa ja säbässä.  Jalkapallossa pelit jatkuvat vielä. Oppilaat ovat olleet hänen mielestään innokkaita.
Toisena kysymyksenä oli, että mitä voisi parantaa ja mitä voisi vähentää turnauksissa.
Aika hyvä valikoima on Aleksin mukaan ollut. Joidenkin turnausten järjestelyt ovat olleet Aleksin mielestä vähän huonoja, muuten kaikki on ollut hyvää.
Tiedustelimme myös onko Aleksi ollut paljon mukana turnauksien ja kilpailujen järjestämisessä.
Hän on ollut valmentamassa, mutta ei ole ollut paljon mukana järjestelyissä. Viimeinen kysymyksemme oli miksi kannattaisi osallistua.
Aleksi korosti hyvää henkeä kaikkien välillä ja että pääsee kilpailemaan sekä on hyvä fiilis.


Päätimme myös haastatella koulumme ysiluokan oppilasta Henna Kärkkäistä, joka on osallistunut tyttöjen koripallo-, jalkapallo- ja säbäjoukkueseen. Kysyimme häneltä, ovatko turnaukset menneet hyvin.
Hetken mietinnän jälkeen hän vastasi, että on mennyt ihan kohtuullisen hyvin ottaen huomioon sen, ettei harrastajia ole hirveästi missään koulussa pelatuissa lajeissa.
Toisena kysymyksenämme oli, että onko mitään parannettavaa tai mitä saisi olla vähemmän.
Hennan mielestä on ollut ihan kiitettävää toimintaa. Ei mitään muuta huonoa sanottavaa kuin, että harjoitteluaikaa voisi olla enemmän.
Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä kysyimme Hennalta, että miksi hän on lähtenyt turnauksiin mukaan.
Vastaus oli, koska kaikki pallopelit ovat kivoja ja haluan ylläpitää liikunnannumeroani.

Teksti ja kuvat: Inka ja Julia 9E

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti